​Kulttuuri ja taide vanhustyössä on edelleen haastava yhtälö. Tänä keväänä, hoivayksikössä kehittämistehtävissä työskennellessä on tullut vastaan jos jonkinmoista toimijaa. Yhteydenottoja eri taiteiden alalla toimivilta tulee säännöllisesti, joukkoon mahtuu mm. harrastajia, innostununeita hyväntekijöitä, avarasydämisiä lähimmäisiä ja kokeneita ja kokemattomia ammattilaisia. Onpahan käynyt niinkin, että olemme olleet itse aloitteellisia ja hakeneet täsmäohjelmaa tapahtumaamme. Lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, sanotaan, mutta siitä huolimatta haluaisin tarjota asukkaille ja asiakkaillemme korkealaatuisia taide- ja kulttuurielämyksiä. Uskon, että oikeus taiteeseen on myös oikeutta tasokkaaseen tarjontaan. Toiveita ja tarpeita kuunnellen. 

Kokemus on osoittanut, että laadun valvonta ja sisällön valinta ovat haastavia tehtäviä.  Referenssit ja aiempi kokemus, vertaisarviointi ovat merkittäviä tiedonlähteitä, samoin asiakastuntemus ja -kokemus, sekä kyky kertoa omasta toiminnastaan ja tarjonnastaan. Kiireisen arjen, jossa kenenkään ydintehtäviin ei kuulu tapahtumatuotanto, keskellä arvostan myös toiminnasta ja sen sisällöstä kertovaa materiaalia. 

Hyviä kokemuksia on syntynyt yhteistyöstä, joka perustuu aidolle dialogille ja vuorovaikutukselle. Edellyttää aikaa ja osaamista sekä tilaajalta että sisällön tuottajalta, mutta väitän, että suunnitteluun käytetty energia on ekologista ja kestävää kehitystä. Parhaimmillaan syntyy asiakkaiden tarpeita kuuntelevaa,  osallisuuden mahdollistavaa ja yhteisön arkeen juurtuvaa toimintaa.  Henkilökohtaisesti arvostan prosesseja, työtapoja, joiden avulla asiakkaan arki merkityksellistyy mahdollisimman pitkällä aikaperspektiiviillä. Kestävät yhteistyösuhteet mahdollistavat paitsi toiminnan yhteiskehittämisen, myös organisaation eli toimintaympäristön ymmärryksen lisääntymisen erilaisista toimintatavoista. 

Hyväksi havaittuja esimerkkejä toimivista yhteistyön tavoista ovat Myrskyryhmän residenssit, joissa taiteilija kirjaimellisesti ui yhteisön arkeen ja TaTaMuRi - kuvataidetyöskentely, jossa korkeatasoisin välinein tuotetaan kuvataiteen avulla iloa sekä asiakkaan että hänen läheisensä arkeen. Käpylän pysäkillä on myös toteutettu monivuotista yhteistyötä mm. Aulakodin toimijoiden kanssa, jossa lukemisella ja laulamisella on keskeinen rooli muistisairaiden kohtaamisessa.  Hedelmällisessä yhteistyössä kaikki kehittyvät, innostuvat vuorovaikutuksesta  ja syntyy uusia tekemisen ja toimimisen tapoja.  Ja samalla opimme jotain omasta toiminnastamme, itsestämme alan ammattilaisina ja löydämme kenties uusia luovuuden ja työssä jaksamisen lähteitä. 

Valitettavasti rahalla ei saa laatua, olen kohdannut erittäin korkeatasoisia harrastajia ja äärimmäisen ala-arvoista ammattityötä. Tyytymättömyys on usein syntynyt kohtaamattomuudesta, siitä, ettei ole perehdytty asiakkaiden arkeen ja toiveisiin, toteutuksesta, joka on kielinyt asenteesta, että "mikä tahansa kelpaa".  Ikäihmiset ovat tietoisia kuluttajia, jotka kyllä äänestävät jaloillaan. Joskus jopa toivon, että he käyttäytyisivät sivistymättömämmin, toisinaan ainoastaan kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat ovat pitäneet heidät paikoillaan...

Haaveenani on luoda kokonaisuutta  taiteen ja kulttuurin palapelistä, ommella tilkkutäkki, jossa vuorottelevat arjen luovuus, juhlan erityishetket ja innovatiiviset mahdollisuudet. Tilkkutäkki, joka lämmittää niin paukkupakkasilla, ilahduttaa surun kohdatessa ja tarjoaa työvälineitä oman työn kehittämiseen. Vanhustyön toimijana pystymme tarjoamaan taiteilijoille ainutlaatuisen työympäristön, verkostoimaan eri alojen toimijoita ja toivottavasti lisäämään myös ansaintamahdollisuuksia jakamalla tietoa ja kokemusta taiteen vaikutuksista. 

Myrskyryhmän vuosi on alkanut vauhdilla. Elli Isokoski on virittänyt tanssin saloihin niin Sipoossa kuin Lapinlahden lähteellä, ja minä olen siirtynyt Käpyrinne ry:n palvelukseen Iloa arkeen -pysäkkitoimintaan.  

Myrskyryhmä on mukana kehittämässä taiteen rahoitusta sote-kentällä Taidekori-hankkeessa, joka on yksi Taiken kärkihankkeista. Luontoon-teoksemme sai vihdoin rahoitusta, joka mahdollistaa systemaattisemman ja suunnitelmallisemman taiteellisen työskentelyn. 

Yhteinen ja yhteistyömme kulttuurisen vanhustyön sektorilla siis jatkuu, monissa muodoissaan.

2016 kääntyy kohti loppuaan, ja Myrskyryhmä aloittaa uuden vuoden arkisissa merkeissä mutta juhlamielellä. 15 vuotta on hyvä saavutus mille tahansa kokoonpanolle, saati erilaisissa ympäristöissä toimivalle nykytanssiryhmälle. Tulevana vuonna luomme katsausta ja kattausta menneisiin vuosiin, mutta tiivistäen voisi todeta, että vuosiin on mahtunut riemua ja nautintoa, mutta myös pettymyksiä ja surua. Kuten elämään kuuluu. Ja tanssi, se jos mikä on elämää, Myrskyryhmä on ojennellut kampaamossa, taivutellut pankkisalissa ja hypähdellyt sairaalassa. Myrskyryhmän liikkeistä on päässyt osalliseksi niin kassajonossa kuin vuodeosastolla, eikä omaa liikettään ole tarvinnut piilotella tai peitellä, päinvastoin, mukaan liittyminen on ollut kiinteä osa yhteistä taivalta. Nyt ja tulevaisuudessa. Viimeisimmät yhteiset kokemukset on taltioitu elokuvalliseen muotoon. Digitaalisuus ja erilaiset tanssin muodot kulkevat kanssamme, läsnäolo on se mistä emme luovu ja hetkeen pysähdymme mielellämme jatkossakin.  Kohdaten ja koskettaen.  Kiitos kaikille kanssamme yhteistä taivalta kulkeneille, ollaan yhteydessä!

Soveltava taide, taide erilaisissa ympäristöissä, yhteistuotannot, uudet yleisöt ja osaamisen uusintaminen...Kaikkia näitä käsitteitä kuulee siellä missä taide kohtaa hyvinvoinnin tai hyvän arjen rakennusaineista keskustellaan. Viimeksi kulttuurin valtionosuusjärjestelmää uudistavassa työpajassa, jossa kokoontuivat niin kolossiaaliset taideinstituutiot, yksittäiset taiteilijat kuin vos-järjestelmän ulkopuoliset yhteisöt.  Vilkkaasta ja moniulotteisesta keskustelusta voinee päätellä, että yhteistyöfoorumeita tarvitaan.  Useassakin keskustelussakin viitattiin siihen miten suurimman esteen uudenlaiselle yhteistyölle tai työn tekemisen tavoille muodostavat asenteet, eivät raha.  Käy vos-järjestelmälle päätöksentekovaiheessa kuinka tahansa, ainakin prosessin aikana on viritelty kohtaamisia ja viljelty ideoita. Ihan osallisuuden ja kuulemisen sivutuotteina. Vos-keskusteluun voi osallistua verkossa #kulttuurivos

Laajaan yhteiskunnallisen tason keskusteluun osallistumisen  rinnalla pienet toimijat, jotka tekevät sen muuten talkootyönä ja vapaaehtoispohjalta jatkavat omaa selviytymiskamppailuaan. Kunnallinen kulttuurin  avustusjärjestelmä on muutoksen kourissa myös Helsingissä,  vahvimmin toive muutoksen suunnasta kohdistuu epäkohtaan, jossa toiminta-avustusta nauttivalle yhteisölle ei voida myöntää produktioavustusta.  Pahimmillaan tämä tarkoittaa, että helsinkiläinen taide- ja kulttuurialan toimija tekee suurimman osan produktioistaan muulle kuin helsinkiläiselle yleisölle.  Muutaman tonnin toiminta-avustus mahdollistaa yhteisön hallinnollisen pyörittämisen, muttei taiteellista työskentelyä, saati laajaa saavutettavuutta. 

Yhteistyö on keskeinen elementti taloudellisesti pienikokoisen, erilaisissa ympäristöissä toimivan taideyhteisön arjessa. Ilman kattavia verkostoja, innovatiivisia aloitteita ja rohkeita panostuksia ei olisi syntynyt yhteisön luovaa toimintaa, uusia taiteellisia ulostuloja ja alati uusiutuvaa korkealaatuista kulttuurista tuotosta.  Kuten mille tahansa alalle, myös taiteen saralle tulee uusia toimijoita jatkuvasti. Viime aikoina erilaisten yhteistyökuvioiden tiimellyksessä on tullut pohtineeksi, miten saataisiin kohtaamaan konkarit ja uudet tulijat. Kilpailuasetelman sijaan voisi edistää sujuvampaa työtapaa, uusintaa totuttuja käyttäytymismalleja ja saada aikaan hyvää pöhinää, mitä erilaisten ihmisten ja taitojen kohtaaminen usein tuottaa.

Mentorointi, vapaamuotoisena, itseohjautuvana prosessina  kahden toimijan välillä tai kolmannen osapuolen ohjaamana ja tukemana tapaamisten ketjuna on yksi tapa edistää osaamisverkoston syntymistä. Osaamisen jakaminen vahvistaa alan tunnettuutta, synnyttää ymmärrystä yhteisistä tavoitteista ja kehittää alaa. Kaikki tekijöitä, joilla varmistetaan asiakkaalle tarjottavien tuotteiden tai palveluiden laatua ja saatavuutta.  Hieno uutinen viime viikolla oli, että Isokosken Elli suuntaa joulukuussa Jyväskylään Elli Pulkkisen kanssa työskentelemään,  Elli toukokuun esittelyssä: http://tanssinkeskus.fi/tanssija-valokeilassa/

Heinäkuun helteet kirvoittavat tärkeiden aiheiden äärelle. Ilahduttavalla tavalla viime päivinä on ollut esillä itsemääräämisoikeus ja kuulluksi tulemisen tärkeys.

Hesarissa 27.7. Mia-Liisa Jääskeläinen kirjoitti itselle tärkeiden asioiden kunnioittamisesta ja ihmisarvoisesta kohtelusta vanhustenhuollossa. Kuinka meitä tulisi kohdella aikuisina ja vertaisina. http://www.hs.fi/mielipide/a1469503145384 Hyvä muistutus siitä, kuinka jokainen meistä on yksilö, omanlaisensa, oman erityisen historiansa ja elämänsä omaava. Kirjoitus on tärkeä paitsi aiheensa, myös sen vuoksi, että kirjoittaja on alalla toimiva ja siihen siten omalla toiminnallaan aktiivisesti vaikuttamaan pystyvä.

Omien kokemuksien ja tuntemuksien esille saamisessa on tärkeää saada liittyä omaan viiteryhmään ja yhteiseen merkitysmaailmaan. Nyt jo on hoivan piirissä paljon ihmisiä, joiden elämässä on vilissyt metropoleja, teollisuutta ja teknologiaa. Samaan aikaan kun heterogeenisyys lisääntyy, eli yhä moninaisemmat elämänpolut ovat mahdollisia ja todellisia. Miten nämä maailmat näkyvät ja saavat näkyä työotteessamme ja kohtaamisissa ihmisten kanssa? Jotta tarpeet tulisivat näkyviksi ja kuulluiksi, edellyttää se myös moninaista keinovalikkoa, monimuotoisen maailman ymmärrystä ja hetkessä elämistä. Yksinkertaisimmillaan kyse taitaa olla kuuntelusta ja pysähtymisestä.

Tiina Kuisma työskentelee Orivedellä, Aurum-hankkeessa, jossa monimuotoisuus on läsnä. http://www.hs.fi/torstai/a1469588342746 Kehittämisessä kuullaan myös tämän päivän ikäihmisiä. Osallisuus on tänä päivänä pitkälle tulevaisuuteen vaikuttamista. Jos tulevia palvelujen käyttäjiä halutaan kuulla, lienee syytä kutsua mukaan myös meitä keski-ikäisiä...ja nuoria, heitä, jotka myös kanssamme tulevaisuudessa päättävät mitä yhteiskunnassamme tuotetaan. Monimuotoisuus on parhaimmillaan monikulttuurista ja eri ikäpolvet yhdistävää toimintaa. Pystyisimmekö luomaan yhteisöä, jossa joustavuus on keskiössä, yhteisöä joka mahdollistaa erilaiset elämänvaiheet ja jossa nopeastikin muuttuvat elämäntilanteet tulevat huomioiduksi?

Osallistuin 29.4.  “Taide, taidekasvatus ja myöhäisikä” –kollokvioon, jossa kokoontui myöhäisiän taidekasvatuksesta kiinnostuneita.  Kovasti oli puhetta pöntössä...Kuten siitä, että miten taidekasvatuksen merkitys myöhäisiällä tulisi huomioida jo alan koulutuksessa. Jotta ymmärrettäisiin, miten luovuus ei ole vain ammattitaiteilijan etuoikeus, vaan jokaisen yksilön löydettävissä oleva voimavara.  Taiteilijan ammattitaitoa on kuitenkin ymmärrys luovasta prosessista, joka on syntynyt paitsi koulutuksen, myös kokemuksen avulla. Tätä ammattitaitoa tulisi hyödyntää enemmänkin yhteiskunnan eri osa-alueilla. Oma kokemus sirpaleisesta ja hajanaisesta kentästä vahvistui päivän aikana, toimijat pallottelevat vaatimuksia toisilleen ja ilmaan.  Kehittämistä tapahtuu jo nyt runsaasti ja lukuisilla foorumeilla, mutta koordinaatiota ei kukaan ota kantaakseen.  Vai onko niin, että olisimme jo valmiita verkostomaiselle työtavalle, yhteiselle vastuunkannolle?  Alustoille, joissa jaettu osaaminen on mahdollista ja pienetkin toimijat voivat olla mukana.  Taikusydän on yksi vastuunkantajista, aktiivinen toimija. 

Inspiroivan Andrea Creechin luento katsottavissa:
http://www.artsequal.fi/fi/-/open-lecture-ageing-creatively-with-music-by-andrea-creech