Puista ja ihmisistä
Pauliina Laukkasen soolotanssiesitys Puista ja ihmisistä käsittelee vuodenaikojen vaihtumista, luontoa, puita ja ihmisen elämää. Ihmisen elinkaari vertautuu teoksessa vuodenaikojen kulkuun ja niihin liittyviin teemoihin, kuten kasvu ja kukkiminen, lakastuminen, luopuminen ja lepo. Teos on luonteeltaan runonomainen, ilman tarinallista kaarta, mutta luonnon kiertokulun seuraaminen luo siihen selkeän punaisen langan. Esitys sisältää myös laulua.
Koreografia: Pauliina Laukkanen Esiintyjä: Pauliina Laukkanen Kesto: 30 min Ensiesitys Pakilakodissa Helsingissä 11.2.2010. Yhteensä 18 esitystä 2010-2011. Marjatta & MarjattaMarjatta & Marjatta on tanssiteos rajoista, rajojen määrittelystä, rikkomisesta ja kunnioittamisesta. Kaksi kotirouvaa pitää huolta rajoistaan ja tinkimättömästä siisteydestä kumpainenkin oman reviirinsä sisällä. Tapahtumien myötä rakenteelliset rajat ja rouvien henkilökohtaiset rajat joutuvat koetukselle. Pikkuhiljaa rouvat oppivat ottamaan elämän rennommin. Teos on valmistettu ihmisten keskellä esitettäväksi.
Koreografia: Pauliina Laukkanen Esiintyjät: Elli Isokoski ja Pauliina Laukkanen Kesto 30 min. Kuva: Harri Tahvanainen Ensiesitys Tanssin Aika -festivaalilla Jyväskylässä 27.9.2007, yhteensä 36 esitystä 2007-2010. Onni tässä, hei!Pia Karaspuron ohjaaman teoksen aiheina
ovat onnellisuus ja muistot. Tanssijat ovat haastatelleet tuttuja ja tuntemattomia onnellisuudesta ja keränneet muistoja onnellisista hetkistä. Äänitaiteilija Juha Valkeapään suunnittelema äänimaailma rakentuu sekä esiintyjien tuottamista äänistä että tallennetusta materiaalista. Ohjaus: Pia Karaspuro Koreografia: Pia Karaspuro ja Myrskyryhmä Esiintyjät: Elli Isokoski ja Pauliina Laukkanen Äänimaailma: Juha Valkeapää Teoksen kesto: 40 minuuttia Kuva: Harri Tahvanainen Ensiesitys Helykodissa Helsingissä 28.10.2005, yhteensä 37 esitystä 2005-2006. |
Hanatachi - KukkiaHanatachi – Kukkia on butotanssiin pohjautuva teos, joka kertoo elämänkaaresta ja siitä, kuinka me kaikki tarvitsemme yhteyttä toisiin. Kukka kasvaa mullasta ja saa tukensa pimeässä kasvavista juurista, tarvitsee vettä, ilmaa ja aurinkoa kasvaakseen, kunnes kuihtuu jälleen ja palaa mullaksi. Myös ihminen on osa luonnon kiertokulkua ja tarvitsee toisia kasvaakseen ja kukoistaakseen. Ilman kaikkia elämän kokemuksia, sekä iloja että suruja, olemme vain elottomia nukkeja.
Koreografia: Ken Mai Esiintyjät: Pauliina Laukkanen ja Elli Isokoski Ensiesitys ARKI! -nykytanssifestivaalilla Pakilakodissa, Helsingissä 6.11.2006. Mangetsu - TäysikuuPauliina Laukkanen valmisti Mangetsu - Täysikuu soolon kolmen kuukauden taiteilijaresidenssin aikana Kiotossa, Japanissa. Se on saanut inspiraationsa kahdesta sadusta: Anni Swanin sadusta Vedenemännän lahja ja yli 1000 vuotta vanhasta japanilaisesta sadusta Kaguyahime. Mangetsu –Täysikuu –soolossa molempien satujen sisältämä runsas symboliikka naiseudesta, elämästä ja kuolemasta kehittyy uudeksi tarinaksi eräästä naisesta täysikuun valaisemana yönä. Teoksen liikekieli sisältää butomaisia elementtejä, ja lavasteena on bambunrunkoja.
Koreografia: Pauliina Laukkanen Esiintyjä: Pauliina Laukkanen Kuva: KehyksissäKehyksissä -soolon lähtökohtana on nykyajan yksilökeskeinen elämä. Soolon galleristinainen tietää miten elämän tulee sujua. Silti tulee eteen ongelma: miksi minä en riitä?
Esityksessä käytetään tyhjiä taulunkehyksiä hahmottamaan omia rajoja ja mahdollisuuksia. Pienessä tilassa tapahtuvassa soolossa puretaan ja rakennetaan omaa olemusta hienovaraisen liikkeen keinoin. Koreografia: Pauliina Laukkanen Esiintyjä: Elli Isokoski Kesto: 10 min Kuva: Pauliina Laukkanen Ensiesitys Tanssia tyrkyllä -festivaalilla Oulussa 20.5.2003, yhteensä 50 esitystä 2003-2004. |
Teetä ja sympatiaaYlistys ystävyydelle ja arjen pienille iloille!
Teetä ja sympatiaa on Myrskyryhmän klassikkoteos. 2003 vuonna ensiesityksensä saanut teos on ollut ohjelmistossa 10 vuotta ja pienellä lämmittelyllä taas käyttökunnossa. Alunperin hoivayksiköissä esitettävä teos on seikkaillut myös seminaareissa, kaduilla ja kahvilassa. Koreografia: Pauliina Laukkanen Esiintyjät: Elli Isokoski ja Pauliina Laukkanen Kesto: 15 min (saatavissa myös kolmen minuutin katkelma) Kuva: Harri Tahvanainen Ensiesitys Tanssia tyrkyllä -festivaalilla Oulussa 20.5.2003, yhteensä 58 esitystä 2003-2013. Sihteerit -trilogia
Pirkko ja Helena, sihteerit sekä Kotirauha ja Odotus ovat EUMA Finlandin Helmiseminaariin valmistettu teosten trilogia, joka tukee ja kommentoi seminaarin aiheita.
Koreografia: Pauliina Laukkanen Esiintyjät: Elli Isokoski ja Pauliina Laukkanen Kuva: Salla Räsänen Ensiesitys ylemmän johdon assistenttien Helmiseminaarissa Espoon Dipolissa 11.2.2003. Koivuilta kuultuaKaksi koivua todistaa erään pihapiirin elämänkulkua. Koivujen muistoista kumpuaa esiin välähdyksenomaisia hetkiä pihapiirin kahden naisen elämän eri vaiheista. Peruna ja koivut juurruttavat tanssin suomalaiseen kokemusmaailmaan.
Koreografia ja ohjaus: Pauliina Laukkanen Esintyjät: Elli Isokoski ja Pauliina Laukkanen Kuva: Kari Auvinen 4.11.2002 Ensiesitys Kustaankartanon vanhustenkodissa Helsingissä 4.11.2002, osa Leo Burnett Promotion Factory / Lääketehdas Pfizer Oy 2002 Näkyy kuuluu tuntuu -kiertuetta hoitolaitoksissa ympäri Suomea vuosina 2002–2003 yhteensä 10 esitystä. |
Kansikuva: Harri Tahvanainen