Taide ja kulttuuri niveltyy yksilötasolla osaksi ihmisyyttämme, mutta samaan aikaan sillä on ulottuvuuksia muillekin toiminnan tasoille. Se vaikuttaa suhteessamme muihin ihmisiin, suhteessamme maailmaan, yhteiskuntaan, mutta myös ekosysteeminä. Taiteeton maailma on karu, kylmä ja yksiulotteinen. Taide vahvistaa identiteettiä ja tukee muutostilanteissa.
Olen pohtinut rakenteita, niitä tukimuotoja ja käytänteitä, joilla vahvistetaan ikääntyvien asemaa yhteiskunnassa itsenäisinä, mutta täysivaltaisena toimijoina. Mielenkiintoni työskennellessäni kulttuurin tuottajana kohdentuu sisällön ohella myös rakenteisiin, kehyksiin ja raameihin. Haluan hahmottaa ja ymmärtää sitä hiekkalaatikkoa, jossa toiminta toteutuu ja syntyy jotain uutta, kiinnostavaa.
Ammattitaiteilijoiden asema on edelleen häilyvä ja varsinkin nyt, vuonna 2021 kriittinen. Samaan aikaan kun ammattilaisten tilanteen parantamiseen on edelleen vaikutettava, tilausta on mielestäni myös taiteen arkistamiseen, sille, että tunnustetaan ei-ammattitaiteilijoiden tekijyys itsenäisesti vaikuttavana muutosvoimana ja mahdollisuutena. Ei-ammattilaisten tekijyys haastaa taiteen tekemisen lainalaisuuksia, virkistäen taiteen positiota, jossa mikään ei ole itsestään selvää tai valmiiksi pureksittua. Virtuositeetti ei ole ainoa mitta taiteen tekemiselle, vaan rinnalla kulkee omaehtoisuus, omalakisuus. Tuoden taiteeseen tuoreita sävyjä, innovatiivisia tapoja toimia, ja luoda. Tätä yhteyttä ja kulttuuria haluan tutkia ja sanallistaa lisää. Tuoda näkyväksi toisin toimimisen tuotantoja.
Merkityksellisyys on osa taiteen mahdollistamaa merkityskenttää. Taide tuottaa yksilölle, mutta myös yhteisölle merkitystä, piirtää näkyviin hentoja ituja, joista voi kehittyä elämän kantava lanka. Taide suhteellistaa, samalla luoden tilaisuuden leikkiin, iloon ja kokonaisuuksien hahmottamiseen.
Kulttuuri on tiimipeli, monisektorinen, laaja-alainen ja moneen suuntaan avautuva. Asiantuntijuus edellyttää taiteessa avaraa ajattelua, toisaalta tiukkaa näkemystä, vahvaa intuitiota ja ymmärrystä yhdistettynä eri alojen hahmottamiseen ja lukutaitoon. Näillä pohdinnoilla kuljen tuottajana arvioinninkin maailmassa.