Oheinen juttu on julkaistu Valli ry:n blogissa; https://etsivavanhustyo.blogspot.com/2019/01/ennakkoluuloton-etsiva-tuo-iloa-arkeen.html ja tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten erilaisia tapoja kohtaamiseen löytyy.
Yksi itselleni läheisimmistä on taide ja kulttuuri, johon kuuluu tiivis yhteistyö Myrskyryhmän Ellin kanssa. Ellin työ ikäihmisten kodeissa on osoitus arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä todiste liikkeen ja tanssin käytöstä kanavana tulla esiin ja näkyväksi. Ihmisyyden ja inhimillisyyden lisäksi taide tuottaa lisäarvoa koko organisaatiolle, Käpyrinne ry on siksikin mukana #100minuuttiataidetta -kampanjassa. https://100minuuttiataidetta.taike.fi
Helsinkiläisen Käpyrinne ry:n Iloa Arkeen -pysäkkitoimintaa koordinoiva Mervi Leivo tekee työtään etsivän vanhustyön silmälasit päässä. Vaikka varsinaista etsivää vanhustyötä onkin Leivon työstä vain pieni osa, hän kuitenkin pitää etsivän työn otteen jatkuvasti mukana esimerkiksi järjestäessään tapahtumia ikäihmisille. Käpyrinne ry:n kaksi toimipaikkaa, Käpylän Pysäkki Käpylässä ja Kantin Pysäkki Töölössä, tarjoavat muun muassa palveluasumista.
Leivon ohjaamassa Pysäkki-toiminnassa tarjotaan ikäihmisille kiinnostavaa tekemistä, kuten muistelua ja erilaista ryhmätoimintaa. Voimanaisia- luento- ja keskustelusarjassa sukellettiin naistematiikkaan, keskusteluun virittävät muun muassa Assi Liikanen, Rosa Liksom ja Pirkko Lahti. Voimanaisia-sarja toteutettiin osana Kantin Pysäkin perinteistä Ikäihmisten yliopistoa.
Ovet auki
Leivo näkee palveluasumista tarjoavan taustaorganisaation olevan toisaalta etu, toisaalta haaste etsivässä vanhustyössä. Vaikka hoivaeetos onkin vahva palveluasumiseen keskittyvässä yhdistyksessä ja ”ovet täytyy avata joka aamu uudelleen”, saa Leivo kuitenkin myös asiakkaita Käpyrinteeseen tulleiden yhteydenottojen perusteella. Palveluasuminen voi olla ratkaisu osalle yhteydenottajista, mutta osalla taustalla onkin esimerkiksi yksinäisyys, jota Pysäkki-toiminta voi lievittää. Leivo tekee etsivää vanhustyötä paitsi järjestämällä tapahtumia, mutta myös jalkautumalla Pysäkkien ulkopuolelle kertomaan toiminnasta. Samalla jalkautuessaan Leivo tuo Pysäkki-toimintaa ikäihmisten lähelle.
Verkostonavat tulee tunnistaa
Toisaalta Leivo kertoo, että liian vähän hyödynnetty keino apua tarvitsevien vanhusten tavoittamiseen on vertaismarkkinointi. Markkinoinnin puolelta lainattu käsite sopii erinomaisesti kuvaamaan sitä, miten aktiivisesti esimerkiksi ryhmätoiminnassa mukana olevat ikäihmiset voivat suositella vaikkapa Kulttuurikantti-ryhmää ystävilleen ja houkutella näin mukaan uusia kävijöitä.
Toisaalta toiminnassa jo mukana olevat ikääntyneet ihmiset voivat vinkata sivulauseessa apua tarvitsevista läheisistään. Leivon mukaan juuri tähän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota: ”Me hyödynnetään aivan liian vähän niitä agentteja, jotka eivät itse välttämättä tarvitse vielä paljon apua, mutta joilla on hyvät verkostot. Ne ovat juuri niitä ihmisiä, jotka vievät jouluna soppaa naapurille ja käyvät katsomassa kummin kaiman koiraa. Nämä yhdyshenkilöt, verkostonavat, tulee tunnistaa.”
Lisäksi Leivo miettii, että näitä verkostonapoja kuuntelemalla voimme keksiä jonkin ihan uuden toimintatavan, jota kukaan etsivä ei ole aiemmin keksinyt. ”Hehän ovat niitä viestintuojia, jotka saattavat kertoa, että minulla on kolme tuttavaa, joilla on tämä ongelma, johon kukaan ei puutu. Kun me kuulemme sen viestin ja ryhdymme ratkomaan sitä ongelmaa yhdessä ikäihmisten kanssa, sieltä saattaa kehittyä sellainen työmuoto, jota emme ole vielä oivaltaneetkaan.”
Marginaaleihin kurottautumista
Kun kysyin lopuksi, miten Leivo kuvailisi etsivää vanhustyötä, hän vastasi lähes runollisen hienosti: ”Se on kurottautumista paikkoihin ja tilanteisiin, jotka eivät ole niitä perinteisimpiä. Etsivät toimivat perinteisen vanhustyön marginaaleissa ja liepeillä, jotta tavoittaisimme ne, jotka liikkuvat siellä vanhustyön kehän ulkoreunoilla.” Etsivien ominaisuuksiin kuuluu Leivon mielestä myös tietynlainen ennakkoluulottomuus. ”Me ei ehkä ajatella ihan kaikista perinteisimmällä tavalla”, Leivo nauraa muistellen erilaisia etsivän vanhustyön verkoston tapaamisia.
Lisäksi Leivo kuvaa nimenomaan järjestölähtöistä työtä siten, että sen etuja on muun muassa anonymiteetti. Asiakas voi aika pitkään esiintyä Leivon sanoin vaikkapa Maija Mehiläisenä asioidessaan järjestön kanssa. Toisaalta järjestöt ovat Leivon mukaan perustettu ihmisiä varten, minkä vuoksi ”järjestöt ovat ketteriä ja joustavia rakkikoiria”. Rakkikoiramaisuudella Leivo tarkoittaa apua tarvitsevien puolesta taistelemista. Järjestöjen tulee puolustaa ihmisiä ja tuoda heidän äänensä kuuluviin. Jos järjestöt luopuvat tästä ominaisuudestaan, ne menettävät Leivon mielestä niiden ominaislaadun. Näistä ajatuksista on helppo olla samaa mieltä.
Yksi itselleni läheisimmistä on taide ja kulttuuri, johon kuuluu tiivis yhteistyö Myrskyryhmän Ellin kanssa. Ellin työ ikäihmisten kodeissa on osoitus arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä todiste liikkeen ja tanssin käytöstä kanavana tulla esiin ja näkyväksi. Ihmisyyden ja inhimillisyyden lisäksi taide tuottaa lisäarvoa koko organisaatiolle, Käpyrinne ry on siksikin mukana #100minuuttiataidetta -kampanjassa. https://100minuuttiataidetta.taike.fi
Helsinkiläisen Käpyrinne ry:n Iloa Arkeen -pysäkkitoimintaa koordinoiva Mervi Leivo tekee työtään etsivän vanhustyön silmälasit päässä. Vaikka varsinaista etsivää vanhustyötä onkin Leivon työstä vain pieni osa, hän kuitenkin pitää etsivän työn otteen jatkuvasti mukana esimerkiksi järjestäessään tapahtumia ikäihmisille. Käpyrinne ry:n kaksi toimipaikkaa, Käpylän Pysäkki Käpylässä ja Kantin Pysäkki Töölössä, tarjoavat muun muassa palveluasumista.
Leivon ohjaamassa Pysäkki-toiminnassa tarjotaan ikäihmisille kiinnostavaa tekemistä, kuten muistelua ja erilaista ryhmätoimintaa. Voimanaisia- luento- ja keskustelusarjassa sukellettiin naistematiikkaan, keskusteluun virittävät muun muassa Assi Liikanen, Rosa Liksom ja Pirkko Lahti. Voimanaisia-sarja toteutettiin osana Kantin Pysäkin perinteistä Ikäihmisten yliopistoa.
Ovet auki
Leivo näkee palveluasumista tarjoavan taustaorganisaation olevan toisaalta etu, toisaalta haaste etsivässä vanhustyössä. Vaikka hoivaeetos onkin vahva palveluasumiseen keskittyvässä yhdistyksessä ja ”ovet täytyy avata joka aamu uudelleen”, saa Leivo kuitenkin myös asiakkaita Käpyrinteeseen tulleiden yhteydenottojen perusteella. Palveluasuminen voi olla ratkaisu osalle yhteydenottajista, mutta osalla taustalla onkin esimerkiksi yksinäisyys, jota Pysäkki-toiminta voi lievittää. Leivo tekee etsivää vanhustyötä paitsi järjestämällä tapahtumia, mutta myös jalkautumalla Pysäkkien ulkopuolelle kertomaan toiminnasta. Samalla jalkautuessaan Leivo tuo Pysäkki-toimintaa ikäihmisten lähelle.
Verkostonavat tulee tunnistaa
Toisaalta Leivo kertoo, että liian vähän hyödynnetty keino apua tarvitsevien vanhusten tavoittamiseen on vertaismarkkinointi. Markkinoinnin puolelta lainattu käsite sopii erinomaisesti kuvaamaan sitä, miten aktiivisesti esimerkiksi ryhmätoiminnassa mukana olevat ikäihmiset voivat suositella vaikkapa Kulttuurikantti-ryhmää ystävilleen ja houkutella näin mukaan uusia kävijöitä.
Toisaalta toiminnassa jo mukana olevat ikääntyneet ihmiset voivat vinkata sivulauseessa apua tarvitsevista läheisistään. Leivon mukaan juuri tähän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota: ”Me hyödynnetään aivan liian vähän niitä agentteja, jotka eivät itse välttämättä tarvitse vielä paljon apua, mutta joilla on hyvät verkostot. Ne ovat juuri niitä ihmisiä, jotka vievät jouluna soppaa naapurille ja käyvät katsomassa kummin kaiman koiraa. Nämä yhdyshenkilöt, verkostonavat, tulee tunnistaa.”
Lisäksi Leivo miettii, että näitä verkostonapoja kuuntelemalla voimme keksiä jonkin ihan uuden toimintatavan, jota kukaan etsivä ei ole aiemmin keksinyt. ”Hehän ovat niitä viestintuojia, jotka saattavat kertoa, että minulla on kolme tuttavaa, joilla on tämä ongelma, johon kukaan ei puutu. Kun me kuulemme sen viestin ja ryhdymme ratkomaan sitä ongelmaa yhdessä ikäihmisten kanssa, sieltä saattaa kehittyä sellainen työmuoto, jota emme ole vielä oivaltaneetkaan.”
Marginaaleihin kurottautumista
Kun kysyin lopuksi, miten Leivo kuvailisi etsivää vanhustyötä, hän vastasi lähes runollisen hienosti: ”Se on kurottautumista paikkoihin ja tilanteisiin, jotka eivät ole niitä perinteisimpiä. Etsivät toimivat perinteisen vanhustyön marginaaleissa ja liepeillä, jotta tavoittaisimme ne, jotka liikkuvat siellä vanhustyön kehän ulkoreunoilla.” Etsivien ominaisuuksiin kuuluu Leivon mielestä myös tietynlainen ennakkoluulottomuus. ”Me ei ehkä ajatella ihan kaikista perinteisimmällä tavalla”, Leivo nauraa muistellen erilaisia etsivän vanhustyön verkoston tapaamisia.
Lisäksi Leivo kuvaa nimenomaan järjestölähtöistä työtä siten, että sen etuja on muun muassa anonymiteetti. Asiakas voi aika pitkään esiintyä Leivon sanoin vaikkapa Maija Mehiläisenä asioidessaan järjestön kanssa. Toisaalta järjestöt ovat Leivon mukaan perustettu ihmisiä varten, minkä vuoksi ”järjestöt ovat ketteriä ja joustavia rakkikoiria”. Rakkikoiramaisuudella Leivo tarkoittaa apua tarvitsevien puolesta taistelemista. Järjestöjen tulee puolustaa ihmisiä ja tuoda heidän äänensä kuuluviin. Jos järjestöt luopuvat tästä ominaisuudestaan, ne menettävät Leivon mielestä niiden ominaislaadun. Näistä ajatuksista on helppo olla samaa mieltä.
RSS Feed