Olemme katsoneet Eilan ja Maijan kanssa minuutin mittaisia tanssielokuvia. Elokuvat ovat 60 seconds dance film -kilpailuun (www.60secondsdance.com) osallistuneita teoksia. Valitsimme näistä teille kattauksen. Valikoimassa on käytetty tanssia, liikettä ja elokuvallista kerrontaa eri tavoin. Tanssielokuvia, kuten muutakin taidetta katsoessa ei ole yhtä oikeaa tapaa nähdä vaan jokaisella katsojalla oikeus omaan tulkintaan. On mielenkiintoista keskustella, mitä kukin näki elokuvissa. On kiinnostavaa on myös havaita miten itse näkee elokuvat eri katsomiskerroilla eri tavoin. Nämä ovat niin lyhyitä, että katsoimme ne moneen kertaan ja katsomiskertojen myötä huomasimme uusia yksityiskohtia.
1 Comment
Sain Maijalta tehtäväksi kuvata Tampereen tietöitä ja tukkoista liikennettä. “Kun on esteitä eikä pääse menemään tulee paha olo.” Kuvatessa minulle tuli mieleen ihmisen sisäiset jumit, remontit ja uudelleen rakentamiset. Näitä jumeja tulee Maijan mukaan elämässä harvemmin, mitä enemmän ikää tulee. Road works I got a task from Maija to film road works and traffic jams in Tampere. “When there are obstacles and I can’t go where I want to, I feel bad” When shooting I started to think about internal blockages, renovations and rebuilding work that we have within ourselves. After watching what I had cut, Maija told me that by age those internal blockages get more rare. PS.
Tukkoinen liikenne, kaivinkoneet ja rakennustyöt johdattelivat meidät tutustumaan muiden töihin aiheista. Päätimme Maijan liittää tähän kolme linkkiä. Modern Daydreams: Deere John Tanssi kaivinkoneen kanssa. Mitchell Rosen lyhytelokuva erään miehen päivunelmasta. https://vimeo.com/13939027 Kooste Jacques Tati elokuvasta Traffic vuodelta 1971 . Tatin elokuvissa koreografia on tarkkaa vaikka elokuvat eivät varsiniasesti tanssielokuvia ole. Mykkäelokuvan aikaan ja tilannekomiikassa koreografiset kerronnan keinot ovat olleet oleellisessa asemassa. https://youtu.be/NX63vFVsr2o Don’t Stop Stephan Fuxin lyhyteokuva työkalujen tanssista. https://youtu.be/tavCIjaJbB0 PS. Links to some short films that we watched with Maija and decided to attach here. Maijalta sain kuvaustehtäväksi Kirsikan kukkien kuvaamisen Roihuvuoressa. Itse asetin tehtäväksi manuaalitarkennuksen opettelun, kun edellisessä videossa automaatti ei totellut niin kuin olisin halunnut. Aikatauluista ja kirsikankukkien hetkellisyydestä johtuen menin puistoon heti samana iltapäivänä. Paikan päällä totesin, että en löydä kamerastani käsitarkennus toimintoa. Epäonnistuin tehtävässäni! Kukat kukkii, silloin kun kukkii, joten kuvasin jotain kuitenkin. Leikkasin Maijalle näytettäväksi jonkinlaisen koosteen kuvaamastani ajatuksena arjen hälystä rauhoittuminen. Lopulta totesin, että epäonnistunut vahinko-otokseni, jossa tarkkuuspiste sahaa taustan ja lähikohteen välillä taitaakin olla tämän kerran mielenkiintoisin anti minulle. Sieltä löytyi tanssi. Otos on nimetty vahinkopuuroksi Maijan perheen yhden suosikkiruokalajin mukaan. Maija oli mökillä tekemässä mehukeittoa lapsille, kun vahingossa laittoi sokerin sijaan mannaryynejä keitoksen sekaan. Siitähän tuli puuroa, mutta oikein hyvää, sellaista jota lapset pyysivät myöhemminkin. Mishap porridge I got a task from Maija to film cherry blossom. I wanted to practice using manual focus and thought that it would suit well this task. In the park I couldn’t find that option in my camera. I failed the task I had set to my self. Cherry blossom time was coming to it’s end soon so I shoot something anyway and cut a version for Maija. After that I realized that the most interesting clip for me was the one that I had wanted to avoid, the one where focus is changing from background to foreground. I find dance there. We named that clip “mishap porridge” after a dish that Maija once made to her children by mistake. She was making mehukeitto which is finnish dessert, a thin fruit soup, but by mistake she added semolina instead of sugar. Dessert became a porridge, a good one, children's favourite. Alkuvaihe on ollut osallistujiin tutustumista. Käyn heidän kotonaan, katsomme lyhyitä tanssielokuvia ja keskustelemme. Olen yrittänyt valita erilaisia lyhyitä elokuvia, jotka tuovat esille sitä mitä kaikkea tanssielokuva voi olla. Oma harjoitukseni tässä vaiheessa on totutella kameran käyttöön, jotta kuvaamisesta tulee luontevaa, hahmotan mitä laitteita tarvitsen ja mitä minun pitää opetella. Ensimmäinen tehtävä: Ota kamera käteen ja kuvaa. Olen valinnut aiheen osallistujan kanssa käydystä keskustelusta tai kysynyt, mitä haluaisit nähdä. Ensimmäinen aihe oli: Kevään koivut, valkovuokot ja hevonen. Seuraavalla tapaamiskerralla näytän pikaisesti kyhäämäni tekeleen osallistujalle. Hän piti siitä. “Tuulen tuntu. Ihan kuin olisi käynyt ulkona.” Minulle on haaste madaltaa omaa julkaisukynnystä. Tarviiko kaiken olla täydellistä (jolloin mitään ei tule toisten nähtäväksi) vai voisiko keskeneräistä ja harjoitelmaakin julkaista? Pick up the camera and shoot I have started to meet and get to know the participants. I have visited their homes and we have watched short dance films and discussed about them and other things. I have tried to show a wide variety of different kind of dance films to show many possibilities of dance film. My personal task at this point is to get used to using camera, realise what equipment I need and what I need to learn. First exercise. Pick up the camera and shoot. I have chosen the subject from the discussion with the participant or I have asked what would she like to see. First subject: Spring birch trees, wood anemone and a horse. On our next meeting I show what I have put together quickly. She liked it. “The feel of wind. Feels like I had been outdoors” My challenge is to make public try-outs and unfinished work. I would only like to show perfect things, but then no one would ever see anything made by me. Alkuun otin kunnon kylvyn tanssielokuvassa Loikka tanssielokuvafestivaalilla 4.4.-8.4.2018: Future Screens of Dance -konferenssi, virtual realityyn tutustumista tutkijoiden, tekijöiden ja taiteilijoiden esittelemänä seminaaripäivässä, taidesisältöistä VR:ä kokien ja käytännön työpajassa itse tekien, tanssielokuvantekijöiden ja festivaalijohtajien puheenvuoroja pohtien tanssielokuvan tulevaisuutta ja innostamaan tekijöitä, tuntitolkulla tanssilyhytelokuvia, yleisökeskusteluja, aulakeskusteluja, suklaata, teetä ja kohtaamisia. Lisäksi pääsi assistenttina tutustumaan koululaistyöpajan pitämiseen. Eväitä siihen kuinka tutustuttaa ihmisiä tanssielokuvaan. Kiva huomata, että tämä minun projekti herättää kiinnostusta ja tsemppareita löytyy. Hienoa, että Loikka festivaali saa tuotua Suomeen niin paljon tanssielokuvan osaamista ja on kansainvälisestikin kovatasoinen festivaali. Siellä tämä keltanokka istuskeli ja keskusteli kovien tekijöiden seurassa. Omaa tanssielokuvainnostusta on ruokittu, niin että on mistä jakaa.
Tervetuloa seuraamaan blogia projektista, jossa tutustun tanssielokuvaan ikäihmisten kanssa. Hello! English version starts around 2:50 |
Elli IsokoskiTähän blogiin päivitän kuulumisia työskentelystäni Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisella apurahalla aiheena Nykytanssia ja tanssielokuvaa tekien, kokien ja katsoen kotona asuville ikäihmisille.
Olen tanssitaiteilija ja perustajajäsen Myrskyryhmä -nimisessä tanssiryhmässä ja työskennellyt pitkään vieden nykytanssia vanhustyön yksiköihin.
Jos haluat seurata projektin kuulumisia aikajärjestyksessä, aloita arkiston kohdasta May 2018 ja sieltä sivun alalaidasta.
Categories |
Myrskyryhmä | Nykytanssia ja tanssielokuvaa tekien, kokien ja katsoen kotona asuville ikäihmisille |