Alkuun otin kunnon kylvyn tanssielokuvassa Loikka tanssielokuvafestivaalilla 4.4.-8.4.2018: Future Screens of Dance -konferenssi, virtual realityyn tutustumista tutkijoiden, tekijöiden ja taiteilijoiden esittelemänä seminaaripäivässä, taidesisältöistä VR:ä kokien ja käytännön työpajassa itse tekien, tanssielokuvantekijöiden ja festivaalijohtajien puheenvuoroja pohtien tanssielokuvan tulevaisuutta ja innostamaan tekijöitä, tuntitolkulla tanssilyhytelokuvia, yleisökeskusteluja, aulakeskusteluja, suklaata, teetä ja kohtaamisia. Lisäksi pääsi assistenttina tutustumaan koululaistyöpajan pitämiseen. Eväitä siihen kuinka tutustuttaa ihmisiä tanssielokuvaan. Kiva huomata, että tämä minun projekti herättää kiinnostusta ja tsemppareita löytyy. Hienoa, että Loikka festivaali saa tuotua Suomeen niin paljon tanssielokuvan osaamista ja on kansainvälisestikin kovatasoinen festivaali. Siellä tämä keltanokka istuskeli ja keskusteli kovien tekijöiden seurassa. Omaa tanssielokuvainnostusta on ruokittu, niin että on mistä jakaa.
|
Elli IsokoskiTähän blogiin päivitän kuulumisia työskentelystäni Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisella apurahalla aiheena Nykytanssia ja tanssielokuvaa tekien, kokien ja katsoen kotona asuville ikäihmisille.
Olen tanssitaiteilija ja perustajajäsen Myrskyryhmä -nimisessä tanssiryhmässä ja työskennellyt pitkään vieden nykytanssia vanhustyön yksiköihin.
Jos haluat seurata projektin kuulumisia aikajärjestyksessä, aloita arkiston kohdasta May 2018 ja sieltä sivun alalaidasta.
Categories |