Tänä vuonna olen työskennellyt kahden +90 vuotiaan ihmisen kanssa. Heidän arkinen ja mutkaton suhtautuminen kuolemaan, on ollut minulle lohdullista. Kuolema tulee keskusteluihin luonnollisena ja arkisena osana. Kerroin kolmivuotisesta projektista ja osallistuja tokaisi ”Kolmen vuoden päästä, minä toivottavasti olen jo kuollut.”
Ajatus kuolemasta ei tunnu heitä pelottavan. Alina sanoo suhtautuvan kuolemaan suorastaan uteliaisuudella. Mitähän sitten tapahtuu? Myöntää tosin, että ei sitä voi tietää, että pelottaako sitten kun se oikea kuoleman hetki tulee. Alinan kertoo, että kuolemasta ei voi keskustella kaikkien kanssa. Läheistä harva haluaa olla aiheen äärellä. Kuolema on ollut läsnä hänen elämässä alusta lähtien. Jo lapsena sisar kuoli. Nyt oman ikäluokan ystävät ja sukulaiset ovat kaikki kuolleet ja monet nuoremmatkin. Alinan on ehtinyt elämänsä varrella saattaa monta matkalle. On nähnyt kauniitakin kuolemia.
Toimeliaille ihmisille se, että ei pysty tekemään niin paljoa kuin haluaisi, on vaikeaa. Hetkittäin kivut saavat toivomaan helpotusta kuolemalta. Onko se myös sitä, että on elämästä kylläinen, niin kuin isäni kertoi äidinäidistäni. Tuntuu lohdulliselta, että voi ehkä saavuttaa sellaisen elämänvaiheen, että on sovussa lähestyvän
kuoleman kanssa.
Toukokuussa osallistuin Suomalaisen kuoleman tutkimuksen seuran Kuolema taiteessa ja kulttuurissa -seminaariin, jossa oli monipulisia puheenvuoroja aiheesta.
Ajatus kuolemasta ei tunnu heitä pelottavan. Alina sanoo suhtautuvan kuolemaan suorastaan uteliaisuudella. Mitähän sitten tapahtuu? Myöntää tosin, että ei sitä voi tietää, että pelottaako sitten kun se oikea kuoleman hetki tulee. Alinan kertoo, että kuolemasta ei voi keskustella kaikkien kanssa. Läheistä harva haluaa olla aiheen äärellä. Kuolema on ollut läsnä hänen elämässä alusta lähtien. Jo lapsena sisar kuoli. Nyt oman ikäluokan ystävät ja sukulaiset ovat kaikki kuolleet ja monet nuoremmatkin. Alinan on ehtinyt elämänsä varrella saattaa monta matkalle. On nähnyt kauniitakin kuolemia.
Toimeliaille ihmisille se, että ei pysty tekemään niin paljoa kuin haluaisi, on vaikeaa. Hetkittäin kivut saavat toivomaan helpotusta kuolemalta. Onko se myös sitä, että on elämästä kylläinen, niin kuin isäni kertoi äidinäidistäni. Tuntuu lohdulliselta, että voi ehkä saavuttaa sellaisen elämänvaiheen, että on sovussa lähestyvän
kuoleman kanssa.
Toukokuussa osallistuin Suomalaisen kuoleman tutkimuksen seuran Kuolema taiteessa ja kulttuurissa -seminaariin, jossa oli monipulisia puheenvuoroja aiheesta.
About Death
This year I have been working with two +90 years old persons. Their casual and uncomplicated attitude toward death has been comforting to me. Death becomes a natural part of everyday discussions.
The idea of death doesn't seem to be scary to them. Alina says she is curious about death. What happens then? She admits, that she can't know if she will be afraid when the actual moment of death comes.Alina tells that, you can not talk about death with everyone. Not many of the close ones want to talk about the subject. Death has been present in her life since the beginning. Already in childhood, she faced the death of her sister. Now the friends and relatives of her age group are all dead and many younger ones too. She has been sitting next to many dying people on the last moments. She has seen also beautiful deaths.
It is difficult for active people not to be able to do as much as they want to and used to be able. Sometimes you wish relief for your pains from death. Could it also bee that you are life saturated, as my father told about my grandmother. The thought that, that you may be able to reach a stage of life that you are in harmony with the approaching death, is comforting to me.
RSS Feed
