Joskus yhteinen toiminta rullaa luontevasti ja jouhevasti. Ja kuka on sanonut, ettei silloinkin yhteistyö edellytä paljon työtä, kompromissejakin. Oma kokemukseni on, että juuri kun oletat, että nyt yhteistyö kukoistaa, niin tulee takapakkia, väärin ymmärrystä ja mutkia matkaan. Siksi yhteistyön tekeminen pitää nöyränä. Ei niin, että kuljetaan kuin pässi narussa, vaan useimmiten kumppanuus kirkastaa oman toiminnan ytimen, sen minkä varassa eteenpäin kuljetaan ja mitkä ovat toiminnan reunaehdot. Jolloin yhteistyö ja kumppanuus pohjautuvat tasa-arvoon ja arvostukseen. Edellyttää aikaa, vaivaa ja neuvottelutaitoja.
Myrskyryhmän yhteistyö Ivana Helsingin kanssa käynnistyi Matkamessuilta. Sattumalta ja aivan yllättävästi. Jos Myrskyryhmän toiminnan ydintä, jo kahdenkymmen vuoden ajan, on ollut ikääntyneiden kanssa tehtävä taide, ja kymmenen vuotta yksi toteutusmuodoista tanssielokuva, niin sitä kuulee herkästi sanat vanhukset ja elokuva. Varsinkin jos ne sanotaan samassa lauseessa. Paola Suhonen, Ivana Helsingin perustaja lausui nämä maagiset sanat kuluvan vuoden tammikuussa Messukeskuksessa, Pohjois-Karjalan osastolla pitämässään puheenvuorossa.
Tästä törmäämisestä olemme päässeet huhtikuussa 2025 tilanteeseen, jossa Myrskyryhmän ammattitanssijoista koostuva improryhmä (Alina Sakko, Jukka Tarvainen ja Elli Isokoski) esiintyvät Ivana Helsingin asuissa. Harmillista, että hanke, jossa ikääntyneet olisivat olleet keskeisiä toimijoita ei saanut rahoitusta. Yhteistyö kun olisi mahdollistanut paitsi alan osaamisen kehittämisen, myös täysin kulttuurisessa vanhustyössä ennen näkemättömiä ulottuvuuksia. Mutta mehän emme luovuta, vaan jatkamme ideamme muotoilua ja syvennämme yhteistyötämme.
Paola Suhosen elokuva Keskiyön auringosta ikuisuuteen saa ensi-iltansa 16.5.2025 ja Impro&Plié -esitys on koettavissa 12.5. klo 12.00 Kampin palvelukeskuksessa.