Rytmikästä Tanssin päivää! Vaikka tanssiahan voi ja saa joka päivä!
0 Comments
Oheinen juttu on julkaistu Valli ry:n blogissa; https://etsivavanhustyo.blogspot.com/2019/01/ennakkoluuloton-etsiva-tuo-iloa-arkeen.html ja tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten erilaisia tapoja kohtaamiseen löytyy.
Yksi itselleni läheisimmistä on taide ja kulttuuri, johon kuuluu tiivis yhteistyö Myrskyryhmän Ellin kanssa. Ellin työ ikäihmisten kodeissa on osoitus arvostuksesta ja kunnioituksesta, sekä todiste liikkeen ja tanssin käytöstä kanavana tulla esiin ja näkyväksi. Ihmisyyden ja inhimillisyyden lisäksi taide tuottaa lisäarvoa koko organisaatiolle, Käpyrinne ry on siksikin mukana #100minuuttiataidetta -kampanjassa. https://100minuuttiataidetta.taike.fi Helsinkiläisen Käpyrinne ry:n Iloa Arkeen -pysäkkitoimintaa koordinoiva Mervi Leivo tekee työtään etsivän vanhustyön silmälasit päässä. Vaikka varsinaista etsivää vanhustyötä onkin Leivon työstä vain pieni osa, hän kuitenkin pitää etsivän työn otteen jatkuvasti mukana esimerkiksi järjestäessään tapahtumia ikäihmisille. Käpyrinne ry:n kaksi toimipaikkaa, Käpylän Pysäkki Käpylässä ja Kantin Pysäkki Töölössä, tarjoavat muun muassa palveluasumista. Leivon ohjaamassa Pysäkki-toiminnassa tarjotaan ikäihmisille kiinnostavaa tekemistä, kuten muistelua ja erilaista ryhmätoimintaa. Voimanaisia- luento- ja keskustelusarjassa sukellettiin naistematiikkaan, keskusteluun virittävät muun muassa Assi Liikanen, Rosa Liksom ja Pirkko Lahti. Voimanaisia-sarja toteutettiin osana Kantin Pysäkin perinteistä Ikäihmisten yliopistoa. Ovet auki Leivo näkee palveluasumista tarjoavan taustaorganisaation olevan toisaalta etu, toisaalta haaste etsivässä vanhustyössä. Vaikka hoivaeetos onkin vahva palveluasumiseen keskittyvässä yhdistyksessä ja ”ovet täytyy avata joka aamu uudelleen”, saa Leivo kuitenkin myös asiakkaita Käpyrinteeseen tulleiden yhteydenottojen perusteella. Palveluasuminen voi olla ratkaisu osalle yhteydenottajista, mutta osalla taustalla onkin esimerkiksi yksinäisyys, jota Pysäkki-toiminta voi lievittää. Leivo tekee etsivää vanhustyötä paitsi järjestämällä tapahtumia, mutta myös jalkautumalla Pysäkkien ulkopuolelle kertomaan toiminnasta. Samalla jalkautuessaan Leivo tuo Pysäkki-toimintaa ikäihmisten lähelle. Verkostonavat tulee tunnistaa Toisaalta Leivo kertoo, että liian vähän hyödynnetty keino apua tarvitsevien vanhusten tavoittamiseen on vertaismarkkinointi. Markkinoinnin puolelta lainattu käsite sopii erinomaisesti kuvaamaan sitä, miten aktiivisesti esimerkiksi ryhmätoiminnassa mukana olevat ikäihmiset voivat suositella vaikkapa Kulttuurikantti-ryhmää ystävilleen ja houkutella näin mukaan uusia kävijöitä. Toisaalta toiminnassa jo mukana olevat ikääntyneet ihmiset voivat vinkata sivulauseessa apua tarvitsevista läheisistään. Leivon mukaan juuri tähän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota: ”Me hyödynnetään aivan liian vähän niitä agentteja, jotka eivät itse välttämättä tarvitse vielä paljon apua, mutta joilla on hyvät verkostot. Ne ovat juuri niitä ihmisiä, jotka vievät jouluna soppaa naapurille ja käyvät katsomassa kummin kaiman koiraa. Nämä yhdyshenkilöt, verkostonavat, tulee tunnistaa.” Lisäksi Leivo miettii, että näitä verkostonapoja kuuntelemalla voimme keksiä jonkin ihan uuden toimintatavan, jota kukaan etsivä ei ole aiemmin keksinyt. ”Hehän ovat niitä viestintuojia, jotka saattavat kertoa, että minulla on kolme tuttavaa, joilla on tämä ongelma, johon kukaan ei puutu. Kun me kuulemme sen viestin ja ryhdymme ratkomaan sitä ongelmaa yhdessä ikäihmisten kanssa, sieltä saattaa kehittyä sellainen työmuoto, jota emme ole vielä oivaltaneetkaan.” Marginaaleihin kurottautumista Kun kysyin lopuksi, miten Leivo kuvailisi etsivää vanhustyötä, hän vastasi lähes runollisen hienosti: ”Se on kurottautumista paikkoihin ja tilanteisiin, jotka eivät ole niitä perinteisimpiä. Etsivät toimivat perinteisen vanhustyön marginaaleissa ja liepeillä, jotta tavoittaisimme ne, jotka liikkuvat siellä vanhustyön kehän ulkoreunoilla.” Etsivien ominaisuuksiin kuuluu Leivon mielestä myös tietynlainen ennakkoluulottomuus. ”Me ei ehkä ajatella ihan kaikista perinteisimmällä tavalla”, Leivo nauraa muistellen erilaisia etsivän vanhustyön verkoston tapaamisia. Lisäksi Leivo kuvaa nimenomaan järjestölähtöistä työtä siten, että sen etuja on muun muassa anonymiteetti. Asiakas voi aika pitkään esiintyä Leivon sanoin vaikkapa Maija Mehiläisenä asioidessaan järjestön kanssa. Toisaalta järjestöt ovat Leivon mukaan perustettu ihmisiä varten, minkä vuoksi ”järjestöt ovat ketteriä ja joustavia rakkikoiria”. Rakkikoiramaisuudella Leivo tarkoittaa apua tarvitsevien puolesta taistelemista. Järjestöjen tulee puolustaa ihmisiä ja tuoda heidän äänensä kuuluviin. Jos järjestöt luopuvat tästä ominaisuudestaan, ne menettävät Leivon mielestä niiden ominaislaadun. Näistä ajatuksista on helppo olla samaa mieltä. Huiiii!
Viikon päästä se on julkista...eli dokumentti Myrskyryhmän työstä näkee päivänvalon. Raakaversion nähneenä olen liikuttunut ja vakuuttunut. Hienot tekijät eli ohjaaja-käsikirjoittaja Lulu Salmi, kuvaaja Ville Salonen, esiintyjistä puhumattakaan! Elli ja Eine kohtaavat, tanssivat ja luovat - yhdessä. Siinä kiteytyy koko kulttuurisen vanhustyön ydin. Dokumentilla ensi-ilta 13.4.2018 klo 14.30 Kantin Pysäkillä ja toinen esitys 19.4. klo 13.00 Käpylän Pysäkillä. https://www.facebook.com/events/1846571992053521/ Myrskyryhmä sai alkunsa 15 v sitten, jolloin maailma oli sangen toisenlainen kuin nyt, mutta silti hätkähdyttävän samankaltainen. Suomi siirtyi euroon monen muun maan mukana, Dingo hajosi ja Turun sinapin valmistus siirtyi Ruotsiin. Samana vuonna Moskovassa kaapattiin teatteri sekä kaikkialla maailmassa jatkuivat laajat ihmisoikeuksien loukkaukset . Jälkimmäiset isoja asioita, joiden äärellä ihminen tuntee itsensä pieneksi, jopa voimattomaksi. 2002 kuten tänäänkin, vuonna 2017 maailmassa on kuitenkin aina toivoa. Toivo elää meissä ihmisissä, ja vahvistuu luottamuksesta ja kohtaamisista. Omaan kokemukseeni Myrskyryhmästä liittyy toivon elementti vahvasti, usko valoon ja tanssin eheyttävään voimaan. Ihanteita yhdistettynä juurevaan käytäntöön.
Myrskyryhmän perustamisen taustalla oli halu työskennellä omaehtoisesti ja vaikuttaa omaan työllistymiseen. Asiaa oli saanut pohtimaan perustajajäsenien, Ellin ja Pauliinan kokemus koetanssista, jossa ilmoitettiin että tehtävään ei tullut valittua, koska ”jätkät olivat niin pieniä”. Voisiko tanssijan työtä tehdä niin, että se olisi omista taidoista kiinni? Ensimmäisen teoksen "Koivuilta kuultua" ensi-ilta oli 4.11.2002 Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa. Myrskyryhmän seuraava teos oli tilausohjelma ylemmän johdon sihteerien Helmi-seminaariin. Syntyi "Sihteerit"-trilogia. Jo tässä vaiheessa teokset ovat siis olleet erittäin asiakaslähtöisiä, mutta samaan aikaan taiteellisesti kunnianhimoisia ja liikekieleltään monimuotoisia. Myrskyryhmä esiintyi myös Helsingin Juhlaviikoilla 2005. OP pankki ja Juhlaviikot tarjosivat hoivayksiköiden asukkaille Myrskyryhmän esityskiertueen teoksista ”Kehyksissä” ja ”Teetä ja sympatiaa”. Muutama esitys oli myös pankkikonttoreissa. Myrskyryhmä järjesti ARKI! -nykytanssifestivaalinsa Pakilakodissa, Helsingissä 2006. Myrskyryhmän Pauliinan ja Ellin lisäksi festivaalilla esiintyivät Riitta Vainio, Ken Mai, Jaakko Simola, Heidi Masalin ja Satu Rekola. 2010 käynnistyi residenssityöskentely hoivayksiköissä ja 2011 tanssielokuvan tekeminen yhdessä Kati Kallion kanssa. Lue lisää facebook-sivulta! Tanssilla ei siis poistettu nälänhätää, synnytetty rauhaa, saati poistettu maailman pahuutta, mutta kuka voi väittää etteikö tanssilla olisi kasvatettu elämännälkää, mahdollistettu kohtaamisia ja tehty arjesta piirun verran kelvollisempaa? Väitän muutaman vuoden samalla tanssin laukkaradalla kulkeneena, että Myrskyryhmän teokset, taide ja läsnäolo ovat auranneet latua tanssin elävyydelle, hengittävyydelle ja monimuotoisuudelle. On herätty havaitsemaan, että tanssi kuuluu kaikille ja sopii kaikkialle. Tanssi jatkuu, koska elämä jatkuu! Kesä on jättänyt maamme, epävakaisena ja vaihtelevana tosin, mutta siihenhän Suomessa on totuttu. Itselleni kesään liittyvät kulttuuritapahtumat, talkootyöt ja valoisien öiden innoittamat kaupunkivaellukset. Monitaiteellisen festivaalin talkoolaisena altistuu uusille kokemuksille paitsi omassa tehtävässään, myös nauttiessaan talkooeduista, maksuttomasta pääsystä konsertteihin ja esityksiin. Tulee tutustuttua itselleen vieraampiin artisteihin ja taidemuotoihin, viritettyä omaa ajatteluaan uudelle taajuudelle. Koska ainahan on joku, jolle minun tuntematon onkin tuttu ja läheinen. Tapana tutustua uusiin ihmisiin keskustelu taide-kokemuksesta on sangen avartava. Ja aika usein olen kiitellyt, että joku on tämän kokonaisuuden minuakin varten luonut...Varsinkin silloin kun poljen lainafillarilla teatteriesityksestä lauluklubille, roudaan välissä sekä muusikon että tämän instrumentit esityspaikalle, kasaan pari pöytää ja ripustan edellisen illan artistipyyhkeet puhtaina kuivumaan ehtiäkseni illan viimeiselle keikalle. Että saan vain nauttia jonkun muun osaamisesta ja työn tuloksista.
Osalle artisteja ja taiteilijoita kesä on tiivistä ja tauotonta työkautta, jolloin vastaanotto keikkapaikalla ja hyvinvoinnista huolehtiminen nousevat arvoonsa. Toisin kuin meillä kuukausipalkkaa nauttivilla, tulotaso freelancerina tai yrittäjänä heittelehtii tajunnanvirran lailla. Puhumattakaan, että työtilat muuttuvat jatkuvasti, olosuhteet vaihtelevat ja kollegat saattavat olla joka keikalla tai esityksessä eri henkilöitä. Epätyypillinen onkin tyypillistä. Siinä tilanteessa on merkittävää, jos esityksen tilaaja tekee parhaansa, jotta esiintyjä voi menestyä omassa ydintehtävässään. Tässä kohdin soveltavan taiteen tilanne on samankaltainen. Pahimmillaan vastaanottava taho ei ole kuullutkaan mistään taidepläjäyksestä, koko yhteisö jäsenineen pitää lomapäivää loistaen poissaolollaan, puhumattakaan että muut soveltavan taiteen tekemisen fasiliteetit olisivat kohdillaan. Ne taiteilijat jotka eivät ole apurahalotossa seitsemän tai edes neljä oikein voittajien joukossa, ja laskuttavat tekemisistään joutuvat kenties perimään tai oikaisemaan saataviaan. Pesukoneen hankintaa on jälleen pakko lykätä ja ruuassakin on suosittava alelaarin tarjoomaa. Mutta voi sitä hetkeä kun tilaaja on tehtäviensä tasalla, toivottaa taiteilijan tervetulleeksi paitsi kohtaamalla, myös tarjoamalla mahdollisuuden valmistautua tulevaan yhteiseen kokemukseen. Joka tarkoittaa mm. paitsi tiloja ja ravintoa, myös varmistamalla että yleisö tai osallistujat ovat paikalla ajallaan ja mahdollisimman runsaslukuisena, tietoisina siitä mihin ovat osallistumassa. Yritän muistuttaa itseäni, että kaikkien osapuolten etu on, jos tilaajana osaan arvostaa yhteisössämme vierailevan ammattitaitoa tekemällä oman osani mahdollisimman hyvin. Jotta asiakkaamme paras toteutuu. Koen että vanhustyön yksikössä toteutettu taideprosessi, esitys tai tapahtuma luovat asiakkaan merkityksellistä arkea ja kaikkien osapuolten yhteistyöllä varmistetaan että asiakas voi keskittyä paremmin suunniteltuun sisältöön. Elli Isokoski, tanssija, tanssinopettaja, Myrskyryhmän perustajajäsen ja toiminnanjohtaja pohtii suhdettaan tanssiin ja soveltavan taiteen tekemiseen.
Minut on johdatellut soveltavan taiteen pariin halu vaikuttaa omaan työllistymiseeni ja työskentely omien kiinnostuksen kohteiden parissa. Valmistumiseni kynnyksellä 2002 pohdin ystäväni kanssa tulevaisuuden työllistymistä. Kummallakin oli tuoreena kokemus, että emme olleet saaneet koetanssin kautta töitä ja syyksi oli kerrottu ”koska jätkät on niin pieniä”. Halusimme, että työllistymisemme olisi kiinni omasta ammattitaidostamme, eikä siitä mitä mitä muut ovat tai eivät ole. Meitä kiinnosti viedä nykytanssia ihmisten luo arkisiin ympäristöihin ja sellaisiin paikkoihin, missä nykytanssi ei ole tavallinen ilmestys. Päätimme ruveta tekemään yhdessä tanssiteosta. Ensimmäiseksi kohdeyleisöksi valitsimme vanhainkotiasukkaat. Vanhainkodeissa esiintyessä huomasimme tanssin merkityksellisyyden. Olin toisinaan miettinyt, että ei sillä taida olla maailman menolle mitään merkitystä tanssinko vai enkö. Vanhainkodeissa yleisön kohtasi esityksissä aivan toisella tavalla kuin teatteriympäristössä. Tanssin vaikutuksen näki yleisön kehon kielessä esiintyessä sekä kommenteissa ja keskusteluissa esitysten jälkeen. Tanssillamme oli vaikutusta katsojiin, se oli liikuttavaa, virkistävää, monelle ensimmäinen kosketus nykytanssiin ”Että tällaistakin vielä sain nähdä!” Olimme löytäneet nälkäisen yleisön. Positiiviset kokemukset ja havaitsemamme suuri tarve tanssille, liikkeelle, kohdatuksi tulemiselle vanhustyöympäristössä sai meidät keskittymään tähän ensimmäisenä kokeilemaamme kohderyhmään. Esitysten rinnalle olemme vuosien varrella kehittäneet erilaisia työmuotoja: koulutusta hoitohenkilökunnalle, liiketyöpajoja asukkaille ja taiteilijaresidenssit hoivayksiköissä. Taustalla oli myös uteliaisuus uusia ympäristöjä ja erilaisia elinpiirejä kohtaan. Olin viettänyt edelliset kymmenen vuotta intensiivistä tanssin harrastajan ja tanssin opiskelijan elämää sulkeutuneena tanssisaleihin. Myrskyryhmän alkuaikoina oli innostavaa huomata, että toisin toimimalla me tutustumme erilaisten ammattiryhmien ja ihmisten arkeen tanssin kautta. Muistan kokouksen ylemmän johdon sihteerien kanssa, jossa hämmästelimme teosta suunnitellessa vaatekaappiemme erilaista sisältöä. Tanssijoilta ei itsestään selvästi löytynytkään jakkupukuvalikoimaa vaatekaapista kuten sihteereiltä... Halu tutkia arjen ja tanssin rajapintaa on ollut mukana Myrskyryhmän työssä alusta asti. Erilaisissa ympäristöissä työskentely haastaa kyseenalaistamaan omia oletuksia ja asettaa tutkiskelemaan sitä mitä kaikkea tanssi voi olla. Vähän ennen 2010-lukua alettiin yleisemmin puhua soveltavasta taiteesta. Me rupesimme Myrskyryhmässä miettimään, että tehdäänkö me sitä soveltavaa taidetta. Me ei siis tietoisesti ruvettu tekemään soveltavaa taidetta vaan työskentely muokkautui omien intressien ja ympäristön tarpeiden yhteisvaikutuksesta siihen suuntaan. Parhaimmillaan työssä sukkuloin tanssijan, tanssin opettajan ja ohjaajan rooleissa samassa työskentelyhetkessä, mutta tärkeimpänä on kohdata ihmiset omana itsenäni. Soveltava taide on yksi taiteen tapa kommunikoida ympäristönsä kanssa. Ajattelen että kaikkeen taiteeseen liittyy jonkinlainen halu viestittää tai kommunikoida ympäristönsä tai katsojan/kokijan kanssa. Soveltavassa taiteessa tämä vuorovaikutus on keskeisessä osassa. Kaiken tämän luovuuspuheen keskellä, luova talous ym. luovuus kilpailuvalttina, luovuus tulevaisuuden toivona yhteiskunta tarvitsee, on valmis ottamaan vastaan ja osallistumaan soveltavaan taiteeseen entistä paremmin. Toisaalta soveltavan taiteen voi nähdä myös tapana laajentaa taiteen yleisön ja seuraajien määrää, tapana herättää kiinnostusta taidetta kohtaan ja johdatella ihmisiä taiteen pariin. Kulttuuri ja taide vanhustyössä on edelleen haastava yhtälö. Tänä keväänä, hoivayksikössä kehittämistehtävissä työskennellessä on tullut vastaan jos jonkinmoista toimijaa. Yhteydenottoja eri taiteiden alalla toimivilta tulee säännöllisesti, joukkoon mahtuu mm. harrastajia, innostununeita hyväntekijöitä, avarasydämisiä lähimmäisiä ja kokeneita ja kokemattomia ammattilaisia. Onpahan käynyt niinkin, että olemme olleet itse aloitteellisia ja hakeneet täsmäohjelmaa tapahtumaamme. Lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, sanotaan, mutta siitä huolimatta haluaisin tarjota asukkaille ja asiakkaillemme korkealaatuisia taide- ja kulttuurielämyksiä. Uskon, että oikeus taiteeseen on myös oikeutta tasokkaaseen tarjontaan. Toiveita ja tarpeita kuunnellen. Kokemus on osoittanut, että laadun valvonta ja sisällön valinta ovat haastavia tehtäviä. Referenssit ja aiempi kokemus, vertaisarviointi ovat merkittäviä tiedonlähteitä, samoin asiakastuntemus ja -kokemus, sekä kyky kertoa omasta toiminnastaan ja tarjonnastaan. Kiireisen arjen, jossa kenenkään ydintehtäviin ei kuulu tapahtumatuotanto, keskellä arvostan myös toiminnasta ja sen sisällöstä kertovaa materiaalia. Hyviä kokemuksia on syntynyt yhteistyöstä, joka perustuu aidolle dialogille ja vuorovaikutukselle. Edellyttää aikaa ja osaamista sekä tilaajalta että sisällön tuottajalta, mutta väitän, että suunnitteluun käytetty energia on ekologista ja kestävää kehitystä. Parhaimmillaan syntyy asiakkaiden tarpeita kuuntelevaa, osallisuuden mahdollistavaa ja yhteisön arkeen juurtuvaa toimintaa. Henkilökohtaisesti arvostan prosesseja, työtapoja, joiden avulla asiakkaan arki merkityksellistyy mahdollisimman pitkällä aikaperspektiiviillä. Kestävät yhteistyösuhteet mahdollistavat paitsi toiminnan yhteiskehittämisen, myös organisaation eli toimintaympäristön ymmärryksen lisääntymisen erilaisista toimintatavoista. Hyväksi havaittuja esimerkkejä toimivista yhteistyön tavoista ovat Myrskyryhmän residenssit, joissa taiteilija kirjaimellisesti ui yhteisön arkeen ja TaTaMuRi - kuvataidetyöskentely, jossa korkeatasoisin välinein tuotetaan kuvataiteen avulla iloa sekä asiakkaan että hänen läheisensä arkeen. Käpylän pysäkillä on myös toteutettu monivuotista yhteistyötä mm. Aulakodin toimijoiden kanssa, jossa lukemisella ja laulamisella on keskeinen rooli muistisairaiden kohtaamisessa. Hedelmällisessä yhteistyössä kaikki kehittyvät, innostuvat vuorovaikutuksesta ja syntyy uusia tekemisen ja toimimisen tapoja. Ja samalla opimme jotain omasta toiminnastamme, itsestämme alan ammattilaisina ja löydämme kenties uusia luovuuden ja työssä jaksamisen lähteitä. Valitettavasti rahalla ei saa laatua, olen kohdannut erittäin korkeatasoisia harrastajia ja äärimmäisen ala-arvoista ammattityötä. Tyytymättömyys on usein syntynyt kohtaamattomuudesta, siitä, ettei ole perehdytty asiakkaiden arkeen ja toiveisiin, toteutuksesta, joka on kielinyt asenteesta, että "mikä tahansa kelpaa". Ikäihmiset ovat tietoisia kuluttajia, jotka kyllä äänestävät jaloillaan. Joskus jopa toivon, että he käyttäytyisivät sivistymättömämmin, toisinaan ainoastaan kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat ovat pitäneet heidät paikoillaan... Haaveenani on luoda kokonaisuutta taiteen ja kulttuurin palapelistä, ommella tilkkutäkki, jossa vuorottelevat arjen luovuus, juhlan erityishetket ja innovatiiviset mahdollisuudet. Tilkkutäkki, joka lämmittää niin paukkupakkasilla, ilahduttaa surun kohdatessa ja tarjoaa työvälineitä oman työn kehittämiseen. Vanhustyön toimijana pystymme tarjoamaan taiteilijoille ainutlaatuisen työympäristön, verkostoimaan eri alojen toimijoita ja toivottavasti lisäämään myös ansaintamahdollisuuksia jakamalla tietoa ja kokemusta taiteen vaikutuksista. Työ hoivan ympäristössä ja projektimaastossa on alkanut vauhdikkaasti, päivät eivät ole toistensa kaltaisia ja koskaan ei voi tietää mitä kaikkea päivän aikana tulee vastaan. Tähän mennessä olen saanut olla seurana ulkoilulenkillä, laulaa keväisiä säveliä ja esitellä muistelulaukkua, somalialaista sellaista. Kun kehittämiseen liittyy Kotimuseon rakennuselementtejä, niin työhön on kuulunut valaistussuunnitelman laatimista, remontin aikataulutusta ja materiaalipohdintaa. Huhtikuussa katseet siirtyvät ulos, kevättä odotellessa on rakennettu huvimajaa, kannettu ruukkuja ja täydennetty taimilistaa. Työn monipuolisuus edellyttää taitoa, kykyä, mutta ennen kaikkea tahtoa työskennellä yhdessä, mistään tehtävistä en olisi selvinnyt ilman osaavia ja innostavia kanssaihmisiä. Laaja-alaista toimintaa ovat kanssani toteuttaneet niin asukkaat, asiakkaat kuin vapaaehtoiset, hanketyöntekijät kuin hoivahenkilöstökin. Yhteistyöhön on tarvittu heidän kokemustaan, mutta toisaalta verkosto on täydentynyt eri alan opiskelijoiden innovaatioilla, ideoilla ja resurssein. Omaa ammatillista polkuaan rakentavat nuoret työpajalta ovat olleet luomassa viihtyisämpää yhteisöä ja taiteilijat merkityksellistäneet niin ikääntyvien kuin henkilöstönkin arkea. Juuri tänään olen saanut rikastuttaa kielitaitoani, ruotsinkielisen vertaisryhmän tapaamisessa tunnelma oli letkeä ja nauruntäyteinen, vaikka kipeitäkin asioita käsiteltiin. Ilta sujui luottamustehtävien parissa, mutta kuten Terveyttä kulttuurista ry:n johtokunnalle sopii, kokoustimme Sallin salissa Kantin pysäkillä. Kokoukseemme osallistui talon asukkaita, istuimmehan tavallaan heidän olohuoneessaan. Rouva malttoi istahtaa seuraamme kadonneen miehen etsimiseltä ja totesi, hievahtamatta tilannetta seurattuaan, "että minulla on niin samanlaisia asioita". Sitähän se yhdistystoimintakin on, arkista elämää, asioiden ratkomista ja tulevaisuuteen tähyämistä. Työ jatkuu ja elämä kannattelee, tänä kesänä minulla on ilo seurata Stavan elämänviisauksia Veikkolan kartanoteatterin katsomosta, lava on vahvasti naisten. Kuva: Maarit Laitala, 2016 Myrskyryhmän vuosi on alkanut vauhdilla. Elli Isokoski on virittänyt tanssin saloihin niin Sipoossa kuin Lapinlahden lähteellä, ja minä olen siirtynyt Käpyrinne ry:n palvelukseen Iloa arkeen -pysäkkitoimintaan.
Myrskyryhmä on mukana kehittämässä taiteen rahoitusta sote-kentällä Taidekori-hankkeessa, joka on yksi Taiken kärkihankkeista. Luontoon-teoksemme sai vihdoin rahoitusta, joka mahdollistaa systemaattisemman ja suunnitelmallisemman taiteellisen työskentelyn. Yhteinen ja yhteistyömme kulttuurisen vanhustyön sektorilla siis jatkuu, monissa muodoissaan. 2016 kääntyy kohti loppuaan, ja Myrskyryhmä aloittaa uuden vuoden arkisissa merkeissä mutta juhlamielellä. 15 vuotta on hyvä saavutus mille tahansa kokoonpanolle, saati erilaisissa ympäristöissä toimivalle nykytanssiryhmälle. Tulevana vuonna luomme katsausta ja kattausta menneisiin vuosiin, mutta tiivistäen voisi todeta, että vuosiin on mahtunut riemua ja nautintoa, mutta myös pettymyksiä ja surua. Kuten elämään kuuluu. Ja tanssi, se jos mikä on elämää, Myrskyryhmä on ojennellut kampaamossa, taivutellut pankkisalissa ja hypähdellyt sairaalassa. Myrskyryhmän liikkeistä on päässyt osalliseksi niin kassajonossa kuin vuodeosastolla, eikä omaa liikettään ole tarvinnut piilotella tai peitellä, päinvastoin, mukaan liittyminen on ollut kiinteä osa yhteistä taivalta. Nyt ja tulevaisuudessa. Viimeisimmät yhteiset kokemukset on taltioitu elokuvalliseen muotoon. Digitaalisuus ja erilaiset tanssin muodot kulkevat kanssamme, läsnäolo on se mistä emme luovu ja hetkeen pysähdymme mielellämme jatkossakin. Kohdaten ja koskettaen. Kiitos kaikille kanssamme yhteistä taivalta kulkeneille, ollaan yhteydessä!
|
Mervi LeivoVanhustyöhön virittynyt ja järjestömaailmaan juurtunut ”käpy”. Taiteen saavutettavuudesta paasaava ja liikkeestä innostuva. Kansikuva Johannes Romppanen
Archives
April 2024
Categories |
Myrskyryhmä | |